Syntyhistoria

Syntyhistoria
Olen suunnitellut ja kutonut ensimmäisen ryijyni vuonna 1992.  Siitä lähtien ryijyjä on syntynyt vuosittain. 

Ensimmäiset Tarinaryijyjen tarinat ja hahmot ovat saaneet alkunsa yli kymmenen vuotta sitten. Niiden kehittyminen on ollut hidasta vaatien paljon aikaa, tilaa ja kypsymistä. Oman kodin rakentaminen ja kotiutuminen Sanginsuuhun sai aikaan sen,  että Tarinaryijy-"raskaus" alkoi näkyä ja viimeisen potkun Tarinaryijyjen synnytykseen antoi ystäväni Hannele Kiviniemi. Hanski on toiminut kätilönä  auttaen ja tsempaten. Hän on myös luonut Tarinaryijyille graafisen ilmeen. Kiitos Hanski!

Satujen tekeminen on ollut haaveni pitkään.  Tarinan alkuidean kirjalliseen muotoon on upeasti saattanut tarinankertoja Kiisi Isotalo puhaltamalla Satujusseille hengen ja elämän taikakynällään. Kiitos Kiisi!

Piirustukseni ovat saaneet lihaa ympärilleen ryijylangoista, niiden sävyistä ja väreistä.  Kiitos ryijyopista jonka olen aikoinani saanut mestarikutoja Anneli Marjoniemeltä.

Ryijypakettien pesän eli niiden tarvikelaatikon on luonut pakettisuunnittelija Mervi Oinas.  Kiitos Mervi hedelmällisestä yhteistyöstä!

Satujusseja kudotaan kuosiinsa kilpaa Merja Ketvellin kanssa. Hyvä Merja!

Kotisivuista pitää huolta Penttisen Kari, kiitos taas päivityksistä!!

Tarinaryijyt on siis yhteistyön tulos. Laulaja Mikko Kuustonen lainaa usein afrikkaista sanontaa, joka käy tähänkin: ” Jos haluat kulkea nopeasti, kulje yksin. Jos haluat kulkea pitkälle, kulje yhdessä toisten kanssa.

Niin ja minä olen oululainen TMa, tekstiilisuunnittelija ja nuorisotyönohjaaja Laitisen Riitta Johanna. Teen töitä luovuuden ja mielikuvituksen maailmassa työtovereina lapset ja nuoret, värit ja langat.